Saima Visti 3/2023
Lue Kaltio-lehden upea reportaasi Aalistunturista ja siellä kytevästä aktivismista. Toimittaja Saima Visti matkasi Kolariin, jossa hänen elämänsä muuttui.
Luen alkuvuodesta Aalistunturin kansallispuistoesityksen alueella tapahtuvista Metsähallituksen hakkuista, jotka aktivistit keskeyttävät viikko toisensa jälkeen. Samaan aikaan istun kaikki päivät Kansalliskirjastossa uppoutuneena kandityöhöni, jonka kirjoittamisella tuntuu olevan vähän merkitystä. Haluan tehdä jotain konkreettista. Pohdin, rikkoisiko mielenosoitukseen osallistuminen mahdollisuutta kirjoittaa siitä jonkinlaista lehtijuttua.
Olen lukenut vähän aika sitten Hunter S. Thompsonin journalistisen kulttiklassikon Fear and Loathing in Las Vegas, jossa Nevadan aavikolla tapahtuvan maastoajokilpailun raportointi laajenee huumehöyryiseksi hallusinaatioksi amerikkalaisen unelman etsimisestä. Jättäisin itse kukkapaidan ja huumeet kotiin, mutta innostun: gonzo – siinä pääsylippuni kaksoistehtävässä toimimiseen!
Pian olen jo junassa matkalla Kolariin. Olo on öisen matkaamisen jälkeen kuumeinen. Mutta kangasmaskeja ei ole tullut mukaan. Vaihtoehtoja näyttää olevan tasan kaksi: ostaa ravintolavaunusta kertakäyttömaskeja yksittäisissä muovipakkauksissa tai ottaa luovat keinot käyttöön ja käyttää pikkuhousuja maskin asemesta. Päädyn myyntitiskille, vaikka olen alkanut seurata nollahukkaelämäntapaa orjallisesti kuin opetuslapsi. Niinpä vähän kirpaisee, kun kahmaisen pienestä korista kourallisen VR:n maskeja.
Tunteet moraalisista ristiriitaisuuksista jatkuvat, kun hyppään juna-asemalta yksityisautoon. Auto on täyteen ahdettu, mutta silti vähän kirpaisee. Tuntuu absurdilta, että samaan aikaan, kun olen matkalla hidastamaan ilmasto- ja luontotuhoa, fossiiliset polttoaineet palavat penkkini alla.
Saavumme tupaan, jossa käy täysi hulina. Ruoka lämpiää liedellä ja pöydän ääressä istuu hyväntuulisia ihmisiä. Kulmassa seisoo dokumenttia tekevä kuvausryhmä, joka on sulautunut noin kymmenen paikalla olevan aktivistin jatkeeksi.
Lue koko reportaasi Kaltio-lehdestä.