Poliisihallitus: Poliisin määräämälle kuvauskiellolle ei ollut perusteita
Lasse Kerkelä 12/7/2023
Poliisi esti helmikuussa Metsäliikkeen aktivisteja kuvaamasta, kun se purki hakkuutyömaan mielenilmauksessa käytetyn kolmijalkaisen puutelineen. Lue juttu Helsingin Sanomien verkkosivuilla.
Poliisihallituksen mukaan poliisilla ei ollut riittäviä perusteita kieltää videokuvaamista Aalistunturin hakkuutyömaalla Länsi-Lapissa 20. helmikuuta tänä vuonna.
Poliisi esti Metsäliikkeen aktivisteja kuvaamasta, kun se purki hakkuutyömaan mielenilmauksessa käytetyn kolmijalkaisen puutelineen.
Metsäliikkeen aktivisteilla oli mielenilmauksessa apunaan kolmijalkoja, jotka estivät tukkirekkojen ja metsäkoneiden kulkemisen metsätiellä. Kolmijalka on puusta tehty rakennelma, joka kannattelee mielenosoittajaa useamman metrin korkeudessa.
Poliisin yleisjohtaja perusteli kuvauskieltoa sillä, että purkaminen tehtiin erikseen harjoitellun poliisin taktisen tai teknisen menetelmän mukaisesti.
Poliisi osoitti mielenosoittajille paikan, mistä he saivat seurata purkamista. Kuvaaminen sai jatkua sen jälkeen, kun poliisi oli purkanut kolmijalan.
Kuvauskielto herätti tuoreeltaan julkisuudessa kummastusta. Rikosoikeuden professori Sakari Melander sanoi HS:n haastattelussa, ettei keksi laillisia perusteita kuvauskiellolle.
Poliisihallitus alkoi oma-aloitteisesti selvittää, oliko kuvauskiellolle riittäviä perusteita.
Nyt Poliisihallitus toteaa ratkaisussaan, että videokuvaaminen kuuluu sananvapauden piiriin ja sitä voidaan rajoittaa vain lakiin pohjautuvalla perusteella.
Selvitysten ja lausuntojen perusteella poliisin asettamalle kuvauskiellolle ja sitä kautta sananvapauden rajoittamiselle ei ollut Poliisihallituksen mukaan lainmukaisia perusteita. Poliisin yleisjohtaja menetteli tältä osin asiassa virheellisesti.