Aalistunturi.fi
Nuuksiokin oli talousmetsää
Martti Asikainen 28.9.2022
Aalistunturin seudun suojelussa ei ole kyse metsäteollisuuden vastustamisesta, vaan puhtaasta järjenkäytöstä, mitä tulee luonnonsuojeluun. Kaikki alueet eivät ole yhtä arvokkaita tai tärkeitä luonnon kannalta. Selkeän talousmetsän ja luontaisesti kehittyneen luonnonmetsän ero biotooppeina on huomattava.
Metsähallituksen viime torstaina tekemä hakkuuilmoitus kiistellylle Aalistunturin seudulle on valtava virhe, kuten Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten uutisistakin käy ilmi. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on tunnistettu ilmastonmuutoksen ohella yhdeksi suurimmaksi elämää uhkaavaksi kriisiksi.
Erityisen ikävää valtionyhtiön toiminnasta tekee kyseisen alueen kiistanalaisuus. Joukko kansalaisia ehdotti Aalistunturin seudulle uutta kansallispuistoa vuonna 2021, ja asian käsittely ympäristöministeriössä on vielä kesken. Yle Uutiset ihmetteli jo tuolloin ilmoituksen jälkeen tehtyjä hakkuuilmoituksia alueella.
Ylen tuolloin haastattelema ja sittemmin eläköitynyt ympäristöneuvos Jukka-Pekka Flander kertoi toimintamallin olevan tyypillinen. Hänen mukaansa Metsähallituksella olisi ennenkin ollut tapana kiiruhtaa hakkaamaan alueita, joille suunnitellaan uusia suojelutoimia.
Myös Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) on noteerannut Aalistunturin alueen arvokkaana luontokohteena. Luonnonsuojeluliitto teki alueelle kaksi toimenpidekieltohakemusta vuosina 2021 ja 2022, joista ensimmäinen perustui alueen luontoarvoihin, ja toinen vapaaehtoisten lajikartoittajien tekemiin löytöihin.
Vapaaehtoisista koostuva ryhmä löysi maankäyttöilmoituksissa merkatuilta leimikoilta useita silmälläpidettäviä, uhanalaisia sekä erittäin uhanalaisia lajeja, kuten esimerkiksi lohikääpää ja lahokaviosammalta. Yhteensä parin päivän aikana tehtiin yli 1000 havaintoa uhanalaisista ja muista luontoarvoja indikoivista lajeista.
Hakkuut eivät ole linjassa hallitusohjelman kanssa
Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa painotetaan valtion toimia luonnon monimuotoisuuden heikkemisen estämiseksi sekä kiihtyvän lajikadon katkaisemiseksi. Myös Metsähallituksen omasta vastuullisuusohjelmasta löytyy maininta varovaisuusperiaatteesta, joka määrittelee yhtiön toimintaa.
Näistä huolimatta Metsäjätti pysyy kannassaan Aalistunturin suhteen, vaikka hallituksen omistajaohjaustrategiassakin mainitaan vaatimus valtionyhtiöiden ilmastoon, ympäristöön ja luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavien toimien tunnistamista sekä verrokkiyhtiöihin nähden kunnianhimoisten tavoitteiden asettamisesta.
Aalistunturin alueella ei ole koskaan tehty kattavaa lajiston kartoitusta. Metsähallituksen Alue-ekologisen suunnitelman ajantasaistaminen Lapin alueella 2017–2018 -raportinkinkin suunnitelmat tehtiin leppoisasti konttorista käsin ennakkokuviointia ja kaukokartoitusta hyödyntäen.
Nähdäkseni on olemassa varteenotettava riski, että uhanalaiset lajit päätyvät sellutehtaalle, vaikka Suomen laki kieltääkin rauhoitetun kasvin tai sen osan poimimisen, keräämisen, irtileikkaamisen, juurineen ottamisen tai hävittämisen. Sama laki koskee soveltuvin osin myös rauhoitetun kasvin siemeniä.
Näistä edellä mainituista syistä onkin perustelua esittää, että alueelle tehdyt metsänkäyttöilmoitukset perustuvat riittämättömiin tietoihin tai ainakin osittain virheellisiin käsityksiin ilmoitettujen hakkuukohteiden luontoarvoista. Kyseessä ei suinkaan olisi ensimmäinen kerta, kun Suomessa tapahtuu jotain vastaavaa.
Nuuksiokin oli talousmetsää
Aalistunturin seudun suojelussa ei ole kyse metsäteollisuuden vastustamisesta, vaan puhtaasta järjenkäytöstä, mitä tulee luonnonsuojeluun. Kaikki alueet eivät ole yhtä arvokkaita tai tärkeitä luonnon kannalta. Selkeän talousmetsän ja luontaisesti kehittyneen luonnonmetsän ero biotooppeina on huomattava.
Pirstaleiset tilkkutäkit eivät myöskään edistä Suomen luonnonsuojelullisia tavoitteita. Luonnonsuojelualueen on oltava tarpeeksi suuri, jotta endeemiset lajimme pystyisivät levittäytymään, lisääntymään ja pakenemaan pohjoisemmaksi, sillä muuten niiden selviytymismahdollisuudet putoavat lähelle nollan tuntumaa.
Suomi sitoutui viime joulukuussa Kanadan Montrealissa järjestetyssä YK:n luontokokouksessa huomattavan kokoisiin luonnonsuojelutavoitteisiin. Tavoitteet eivät onneksi tulleet meille yllätyksenä, sillä EU:n strategian mukaisesti Suomi oli jo lupautunut suojelemaan 30 % pinta-alastaan sakkouhan edessä.
Metsähallituksen mukaan Suomen pinta-alasta on tällä hetkellä suojeltu noin 10 % eli reilut kolme miljoonaa hehtaaria. Suomella on vielä paljon kirittävää, että pääsisimme meille asetettuihin tavoitteisiin ennen vuotta 2030. Sen saavuttaminen vaatii kuitenkin rutkasti suunnittelua. Avohakkuuaukioiden suojeleminen tuskin pelastaa Suomea hiilinielujen kutistumiselta tai kiihtyvältä luontokadolta.
Suomalaisen luonnonsuojelun sokea piste on aina olleet metsät ja korvet, jotka eivät täytä vanhojen metsien määritelmää, mutta ovat kehittyneet luontaisesti useita kymmeniä tai jopa lähes sata vuotta. Tällaiset nuoret ja varttuneet luonnonmetsät ovat avainasemassa luontokadon kierteen hidastamisessa ja katkaisemisessa.
Tulevaisuudessa ne voisivat olla arvokkaita luontokohteita ja vanhoja metsiä, sillä eihän huippusuosittu Nuuksion kansallispuistokaan ollut muuta kuin talousmetsää vielä 1980-luvulla. Länsi-Lapissa on muutenkin luonnonsuojelullinen tyhjiö. Aalistunturin leveyspiirillä on idässä peräti neljä kansallispuistoa, mutta Peräpohjolassa käsin ei ensimmäistäkään.